tiistai 10. joulukuuta 2013

Sannan Suomeen paluu sekä viimeisiä työviikkoja viedään

Oonpas mä ollut muka kiireinen. Taas melkein kolme viikkoa jäljessä siitä, missä tällä hetkellä mennään. Nyt ollaan tosin Peetun kanssa juuri bussissa matkalla Niagaralle, että tämän matkan aikana ainakin pääsen kirimään kiinni.. Ja parin päivän sisään viimeistään lisää, kun jatketaan matkaa Jenkkien puolelle... jos päästään maahan! ;) heh.

Kolmanneksi viimeinen työviikko muodostui kolmipäiväiseksi, sillä mulla oli keskiviikkona aika kipeä olo ja olisi ollut ihan turhaa mennä altaaseen. Hienointa työviikossa kuitenkin oli se, että sain olla Shanen ja eri kouluryhmien kanssa maanantai-, tiistai- ja keskiviikkoaamupäivät ja puolet iltapäivästä. Käytännössä se tarkoitti mulle sitä, että pääsin oikeasti ohjaamaan liikuntaa :)


Onnea on oma jäsenkorjaaja. Sanna laittoi mun nilkat paikalleen :)

Ja Ihana Anna toi mulle salmiakkia Suomi-Kodilta! :)

Torstain pyhitin kotona kököttämiselle, mikä taisi tulla tarpeeseen..

Perjantaille olin suunnitellut matkaavani Orfus streetille, jossa olisi kuulemma Outlet-myymälöitä. Innoissani sinne suunnistin, mutta ei se kyllä mua vakuuttanut: feikkivaatteita, hajuvesiä yms. ylihinnoiteltuna. Täynnä ns. torivaatteita. Ei kiitos. Pari ihan mukavaa vaatekauppaa löysin, mutta niissä ei saanut sovittaa vaatteita ollenkaan?! Miten ihmeessä sitä sitten pitäisi osata ostaa sopivan kokoisia vaatteita? Ei mahtunut mun päähän!


Orfus Street

Ekasta vaatekaupasta tuli jopa hyvä mieli kun oli niin kirjavia vaatteita...

Sit mentiinkin Halpa-Halli osastolle...

"Huippukosmetiikkaa"


Lauantaille oltiin sovittu Sannan läksiäiset, sillä se oli Sannan viimeinen päivä Torontossa.


Scarborough Town Centren joulupukin tapaamisalue

 Käytiin porukalla shoppailemassa Scarborough Town Centressä, missä meidän piti tavata Alexandra, joka on duunissa siellä Body Shopissa. Alexandra kuitenkin ilmoitti olevansa kipeä, joten hän ei päässyt meidän messiin. Kotiin kun päästiin, paistettiin päivälliseksi pizzaa hirveät satsit. Sillä, jos millä jaksaisi juhlia viimeistä iltaa. 


Tai no onks tää nyt paljon?


Annan kanssa tehtiin yllätykseksi Sannalle Fisua Finlandiavodkaan:

Ystävämme hauki.

Mun tehtäväksi on muodostunut Googlettaa meille aina illan menomesta. Tällä kertaa päätettiin kokeilla paikkaa nimeltä Club {V}, joka ei itse asiassa olisi kuin kilometrin päässä meidän kotoa ja päätettiin jolkotella sinne. Yökerho osoittautui aika pieneksi, mutta hauskaa meillä oli jälleen. Siellä asiakaskunta oli aika nuorta ja tutustuttiinkin muutamaan paikalliseen parikymppiseen naiseen, joiden kanssa jorattiin lähes tappiin asti. Mun on kyllä pakko huomauttaa paikan äänentoistosta. Dj oli hyvä ja musiikki ihan haluttua, mutta äänentoisto oli kyllä huono, ihan kun kotikaiuttimilla olisi soittanut :( Suurimmalle osallehan se ei merkkaa mitään, mutta...


Anna värjäs mun tyven :)

Annan partylook

Sannan partylook

Ja monkey.

Tiimi ready to go!

Tältä se ensinäkymä sitten klubiin näytti. Kuten näette, kaikki naispuoleiset käyttävät lyhyitä mekkoja ja korkeita korkkareita. Me ollaan turhan mukavuudenhaluisia vissiin siihen... ;)

Mielenkiintoinen huomio: siisti ja puhdas naisten vessa, joka ei näyttänyt kulahtaneelta. 
Täällä moni fiinimpikin paikka on panostanut yleensä kaikkeen muuhun, paitsi vessaan...

Suomitiimi ja Toronton likat


Niin tuli sunnuntai ja Sannan kotiin lähtö. Mä ja Anna tyydyttiin PourHousen hampurilaisiin ja aikaiseen nukkumiseen :)


Irkkupubi ansaitsi tällä kertaa täydet pointsit ainakin ruuan suhteen.


Mun toiseksi viimeinen työviikko alkoi tutulla tunnelmalla ja tuttujen ryhmien kanssa ollessa. Huomasin, että mulla ei oikeastaan ihan hirveästi enää riitä motivaatio, sillä vaikka Variety Village on upea, on se antanut jo kaiken sen, mitä sillä on mulle tässä asemassa annettavaa, enkä uskonut, että oppisin enää enempää uutta.

Maanantaina meillä oli LINKSin ja Milestonesin päiväryhmien kanssa Talent-Shown viimeistelykerta. Mä autoin tekemään Dylanille joulurap-lyriikan:


Ehkä mun tarvisi todellakin miettiä uran vaihtoa... Tai sitten ei.

Annan kanssa me vahingossa vähän herkuteltiinkin viikon mittaan: 
Anna yllätti mut parhaalla herkulla ikinä... Karjalanpiirakoita! <3


Päivät todellakin siis menivät omalla painollaan toisiksi viimeisellä viikolla. Pitkää päivää ja pitkiä vapaita. Keskiviikkoillan korkkasi jäätävä cardiotreeni Josephin kanssa. Tehtiin siis tunti erilaisia hyppyjä, siihen perään vartti erilaisia vatsoja. Pukkarissa treenin jälkeen yksi nainen tuli sanomaan, että se näytti todella hullulta. Totesin, että niin olikin. Yksin jos olisin treenannut olisin saattanut luovuttaa, mutta että nyt on hyvä olo! :)

Viikonloppu olisikin sitten Annan viimeinen viikonloppu täällä.

<3: tuulia





torstai 21. marraskuuta 2013

Go Weekend, Go Marlies, Go Clubbing! :D

Viikonloppu :)

Lauantaivapaa ja likkaporukalla kohti Marliesin farmiliigaottelua. Alexandra oli saanut meille hommattua liput halvalla, sillä sen pikkuveli pelaa kiekkoa ja me mentiin sitten niiden siivellä sinne otteluun. Marlies pelaa Ricoh Coliseumissa parin(?) kilometrin päässä kaupungin ytimestä. 
Noi programin myyjät huutaa täyttä kurkkua, oli sitten kyseessä mikä peli hyvänsä :)

Marliesin tanssitytöistä puolet.

Musta tuntuu, että jokainen peli mitä on katottu, alkaa aina jollain seremonialla...

Ja sit sitä peliä. Halli oli ihan hieno, peli oli hyvä, voitettiin 4-1!

Likkakööri meiningeissä.
Anna, minä, Alexandra ja Sanna.
Pelissä muuten näkyi katsomossa hippusen verran Movembereita :D

Meidät oli kutsuttu lauantai-iltana Annan tutun serkun kotibileisiin. 
Se oli hauskaa vaihtelua kyllä! Mielenkiintoista aina tavata uusia tyyppejä ja nähdä miten ne täällä asuu...

Kämpässä oli siis tuparit ja kämppä oli todella makea ja siisti! Me ei siellä Annan kanssa kuitenkaan ihan hirveän kauaa viihdytty, ei jotenkin oltu ihan samalla aaltopituudella suurimman osan kanssa ja kai se johtui sitten siitäkin, että tanssijalkaa vipatti aika kovasti...

Täällä näkee jos jonkinnäköistä limusiinia!
Sisällä noissa en kyllä ole käynyt, että ei hajua näyttääkö ne yhtä fancyilta sisältä.

Illan clubi: Uniun.
Kello oli varmaan puoli yksi kun päästiin vihdoin ovelle. Tai siis jonottamaan.
Ilmeisesti me ihan miellytettiin ovihenkilökunnan silmää, kun ne nappas meidät siitä jonon ohi! :) WAU! Propsit siitä todellakin.

Täyteen pakattu ja KUUMA! Ilmeisesti täällä samaa ongelmaa ilmastointilaitteiden kanssa, mitä Suomessa kesäaikaan klubeilla ;)
Vihdoinkin hyvää musiikkia. Ai että, pelkkää joraamista!

Jaa tequilaa ja valkoviiniä, ettei mee kylkiin...

Oli kuumia esitanssijoita

Tytöt vauhdissa.

Tutti-Matti.

Crocodile Rock ulkoa.

Sunnuntaibrunssi:

Leivottiin purkkicroissantteja, jotka ei kyllä näyttäneet ihan croissanteilta...
Onneks ulkonäkö ei vaikuta makuun!

Ei paha brunssi likoilla!

Sunnuntai-iltana mentiin Sannan ja Annan kanssa lähimeksikolaiseen nimeltä Hacienda vähän vahingossa iltapalalle. Mesta osoittautui älyttömän hienosti sisustetulta ja ruoka oli tuoretta ja erittäin maukasta.

Koko paikka oli täynnä erilaisia vanhoja "kylttejä"

Mun quesadilla ja paikan päällä tehty hot-soosi.

CN-tower by night. Gotta love this city.

Sunnarit:

Gravity nightclub. Täällä sai niin intiimin vastaanoton ovella, että oli melkein jännittävää... Kaksi naista teki ovella turvatarkastuksia ja kädet kävi rintaliivejä myöten. Pääasiassa täällä yleensä on tarkastettu laukku, nyt vedettiin metallinpaljastimet ja kaikki. Sisällä se sitten tosin ehkä selvisi, että miksi...

VIP-alue, joita oli kaksi identtistä.

Ledi-seinät on täällä selkeästi muotia.

Yksi mageimmista naistanssijoista, jonka oon ikinä nähnyt. 
Illan teema oli hiphop, dancehall ja RnB. Ja tää nainen veti niin upeita dancehall-muuveja,
että rupes ihan hävettään oma heiluminen. Sanoinkin sille, että You are awesome!
Hän on siis esitanssijana kyseisessä raflassa, nyt oli vapaalla.

Me ei siis kauaa kyseisessä paikassa viihdytty. Varmaan pe ja la-iltoinan eri meininki, nyt teemabileiden vuoksi me oltiin ainoat valkoiset koko paikassa. Eikä siinäkään vielä mitään ongelmaa, mutta kun näkee huumeiden myyntiä ihan avoimesti ja VIP-loungessa istuu joku todella PIMP-kundi täysvalkoisissa kuteissa, takki huppua myöten pelkkää karvaa ja kaksi naista kainalossa sekä tunne, että kaikki ravintolan asiakkaat, joista 85% miehiä, kyttää taukoamatta, me todettiin että se ei ihan taida olla meitä varten....

Päädyttiin pelaan bilistä, joka ei ollut huono idea ollenkaan. Iltaa voi siis viettää vähän rauhallisemminkin! 
Lopulta meillä oli hupaisaa! :)

Maanantain pitkän pitkän (klo 10-20.30) työvuoron loputtua Alexandra ehdotti herkkuillallista. Caffe Demetrestä saa kuulemma parhaat vohvelit. No, kohti vohvelikahvilaa, kiitos! :)

Tämä on siis kahvilaketju, joita löytyy pitkin Kanadaa.

Alex pääsi poseeraamaan kakkuvitriinin kanssa. 

Neljäsivuinen menu :D

Ja tähän päädyin: belgialainen vohveli, suklaahasselpähkinä- ja kinuskikastiketta, kermavaahtoa, tuoreita mansikoita, itse tehtyä suklaajäätelöä, jossa hasselpähkinää ja suklaabrownien paloja. Olikohan se siinä? :) Överiksi kun laitetaan, niin laitetaan kunnolla!

<3:tuulia